Gretel ei tiennyt, miten sammakoiden tulisi elää. Monia erilaisia järjestelyitä hän oli kokeillut, mutta varmuuden vuoksi, ja pitääkseen asiat yksinkertaisina hän vietti syksyllä aikansa istuen metsän suurimman sienen päällä, ja silloin, kun ei ollut sieniä, Gretel asui eräässä suurehkossa kuopassa, jonka hän oli itse kaivanut.
Muutama ihminen, ellei suhtellisen monikin, väittisi Gretelin viettävän surullista ja yksitotista elämää. Ihmiset, jotka vetävät johtopäätöksiä toisten elämästä, erehtyvät tavallisesti suuresti, kuten erehtyvät nytkin. Gretel oli tyytyväinen sammakko.
Gretel oli asunut samalla tavalla niin kauan kuin viitsi muistaa. Sienet ja kuopat, niistä hän piti. Muu oli turhuutta. Jos joku ihminen tai muu eläin yritti lähestyä Greteliä, Gretelillä oli tapana näyttää mahdollisimman uhkaavalta, hypätä ilmaan ja pelästyttää ohikulkijat. Näissä asioissa Gretel oli hyvä, ja kuten aikaisemmin on sanottu, hänellä ei ollut yhtäkään huolenaihetta. Paitsi se, että hän sairasti sirppisoluanemiaa.
Gretelin sirppisoluanemia käyttäytyi tavallisesti varsin rauhallisesti eikä suuremmin oikutellut. Gretel oli kuullut, että kuuluisa muusikko hra. Davis oli kuollut tähän tautiin, ja se järkytti hänen mieltään hiukan. Mutta sirppisoluanemia oli osoittautunut varsin mukavaksi seuralaiseksi. Sen kanssa ei voinut jutella, mutta se oli aina läsnä. Mutta eräänä syksynä hänen sirppisoluanemiansa alkoi oikein tosissaan oikutella ja tehdä kipeää.
Oikotietä ei ollut; Gretelin olisi päästävä hoitoon. Sirppisoluanemiasta olisi päästävä eroon. Gretel vietti melkein koko syksyn miettiessään, mikä olisi paras vaihtoehto. Hänen neljänneksi eniten suosimansa tv-sarja, Chicagon lääkärit, käsitteli nimenomaan terveysongelmia. Chicagon lääkärit olivat Chicagossa, joka oli Amerikan Yhdysvalloissa. Sinne, Gretel päätti, olisi mentävä.
Niinpä hiukan ennen jäiden tuloa sinä talvena lähti Gretel uimaan. Jostakin Turun pohjoispuolelta hän lähti. Gretel kulki pitkin Suomenlahtea, Tanskan ohi, Englannin ja Ranskan välistä, Islannin ympäri rantautuen lopulta niin kutsutulle Yhdysvaltain itärannikolle. Pitkä matka oli hieman väsyttänyt Gretelin voimia, mutta vain hieman. Hetimiten Gretel päätti etsiä sairaalan, jossa hoidettiin sirppisoluanemiatapauksia.
Gretel kulki Amerikan rauhallisen maaseudun läpi, saapuen lopulta erääseen tavallista suurempaan kaupunkiin. Gretel meni suoraan tämän kaupungin keskustaan. Siellä oli suuri rakennus, joka oli aivan vääntynyt ja surullisen näköinen. Siinä luki suurin kirjaimin "FED". Gretel päätti mennä sisälle.
Sisällä useampi ihminen juoksenteli ympäri auloja, repien hiuksiaan ja huutaen. Gretel lähestyi erästä, joka oli juuri juossut seinää päin ja oli näin ollen ainakin hetken aikaa paikoillaan. "Onko tämä sairaala?" kysyi Gretel mieheltä. "Ei" sanoi mies. Hän räpytteli silmiään. Mies ei ollut ennen nähnyt Greteliä, ja samassa hän sai mainion ajatuksen.
Tämä mies oli (suhteellisen) tavallinen virkamies, joka oli FED:issä töissä. FED on epämääräinen järjestö, joka hoitelee Amerikan Yhdysvaltojen talouselämää. Se sanoo, että millainen korko rahalla pitää olla että talous olisi "hyvässä kunnossa", kuten on tapana sanoa. Mutta talous oli kovasti huonossa kunnossa, siitä johtuikin rakennuksen, joka oli sentään psykofyysinen kokonaisuus, suhteellisen vakava vääntyminen. FED:issä olivat siis kaikki huolissaan tulevaisuudesta. Uutta johtajaa oli etsitty jo toista kuukautta, mutta kukaan ei tahtonut olla niin rappeutuneen järjestelmän johtaja. Paitsi, ajatteli mies, tämä sammakko.
Mies nousi salamannopeasti pystyyn ja alkoi samassa kertoa Gretelille, miten FED oli oikeastaan melkein kuin sairaala. Gretel kysyi, että voisiko hänen sirppisoluanemiansa parantua siellä. "No mutta", sanoi mies, "sirppisoluanemia onkin FED:in erikoisala". Gretel hymyili epävarmasti.
Paikallisen Timesin otsikko seuraavana päivänä oli jotakuinkin seuraavanlainen: "Sammakko syrjäytti Alan Greenspanin FED:in johtajana. 'Oikeastaan en tiedä taloudesta mitään' sanoo nöyrä sammakko Gretel". Amerikan kansa oli hämmennyksissään. Ja niin oli jossakin määrin myös Gretel. Ensimmäisenä päivänä hänen luokseen saapui ryhmä miehiä, jotka kysyivät Greteliltä, mitä heidän pitäisi tehdä. "Meillä ei ole ollenkaan rahaa mutta meillä on kamalasti velkaa". Gretel mietti hetken.
Gretel soitti Suomeen ja kysyi Iiro Viinasta. Iiro vastasi puhelimeen "Iiro". Gretel selitti asian laidan ja kysyi Iirolta, mitä hän itse tekisi tällaisessa tilanteessa. Iiro soitti vanhalle ystävälleen Alan Greenspanille. Alan mutisi jotakin korkokannasta ja valuuttareservistä. Iiro mutisi takaisin Gretelille ja Gretel mutisi mahdollisimman tarkasti saman asian ryhmälle. Nämä nyökyttivät päitään innostuneina.
Ei ollut yhtäkään viikkoa kulunut, kun näillä menetelmillä Gretel sai Yhdysvaltain talouden jälleen kuntoon. Kaikilla oli rahaa, ja joku antoi Gretelillekin hiukan. Herra Amerikan presidentti tuli ja kiitti Greteliä. Gretel kätteli presidenttiä kameroiden edessä ja presidentti itki vuolaasti. Presidentti lupasi antaa Gretelille kaiken, mitä ikinä Gretel vain haluaisi. "Hmm." sanoi Gretel.
Piakkoin Gretel kuljetettiin erääseen suureen sairaalaan, jonka vastaanottoaulassa Greteliltä kysyttiin, mikä hänessä oli vikana. "Minulla on sirppisoluanemia", Gretel sanoi. Gretel vietiin heti huoneeseen, jossa oli pieni sädekone. Hoitaja osoitti sillä Greteliä. Kone hurahti käyntiin. Gretel ei saanut muuta kuin päänsäryn, mutta hoitaja hymyili kauniisti, joten Gretel vain seisoi paikoillaan. Lopulta hoitaja lähti, jättäen Gretelin yksin huoneeseen. Gretel leikki hiukan sädepyssyllä. Hänestä ei varsinaisesti tuntunut paremmalta, jos ei nyt huonommaltakaan.
Gretelille ojennettiin t-paita, jossa luki "Minulla ei ole sirppisoluanemiaa". Gretel uskoi ja meni takaisin kotiinsa. Gretel jatkoi siellä elämäänsä maailman (tiettävästi) ainoana sammakkona, joka on sairastanut sirppisoluanemian ja parantunut siitä, ja joka sen lisäksi on ollut FED:in johtaja, kunniaprofessori Gretel (emeritus).