Eräänä päivänä mies (joka omisti lompakon) avasi lompakon laittaakseen sinne kahdenkymmenen markan setelin, jonka hän oli juuri saanut. Sammakko väistyi hiukan, mutta mies ei saanut sittenkään seteliä mahtumaan lompakkoonsa. Oli, nähkääs, sillä tavalla, että mies oli viime aikoina saanut huomattavissa määrin lisää rahaa omistukseensa. Sammakko ei ollut vastaavasti pienentynyt, ja ongelma syntyi.
Jonkin aikaa tuhistuaan setelihankkeensa parissa mies sanoi sammakolle "Sinä siinä". "Minäkö?" kysyi sammakko. "Mikä sinun nimesi on. Mene pois, minulla on liikaa rahaa". "Sasu" sanoi sammakko ja meni pois. Sasu ymmärsi, että kun miehen oli valittava kaksikymppisensä ja Sasun välillä, näin tapahtui. Sasu ei ollut lainkaan vihainen miehelle. Mutta Sasu oli hiukan huolestunut.
Sasu oli etääntynyt miehen lompakosta jo kohtuullisen paljon, kun hän kuuli äänen puhuvan. Sasu ei edes kääntynyt katsomaan, sillä tiesi kokemuksesta äänen olevan jumalallinen ja kuuluvan kaikkialta. Ääni käski Sasun kääntyä. Sasu yllättyi, ja melkein välittömästi sen jälkeen Sasu kääntyi. Hänen takanaan oli kääpiö.
Kääpiö väitti olevansa taianomainen kääpiö. "Sano kerran 'thu', niin annan sinulle kolme toivomusta toivottavaksi". Sasu sanoi "thu". "No niin sitten" sanoi kääpiö. Sasu mietti aika kauan. Niinä vuosina, joita hän oli lompakossa viettänyt, ei ollut kertaakaan kukaan antanut hänelle toivomuksia toivottavaksi. Sasu toivoi itselleen mukavaa lompakkoa. "Puh" sanoi kääpiö ja Sasun viereen ilmestyi lompakko. Sasu asettui sen sisälle mukavasti. Se puristi vähän, mutta kaikki uudet lompakot puristavat aluksi.
"Vielä on kaksi" sanoi kääpiö ja kaivoi samalla nenäänsä. Niinpä hyvinkin. Sasulla oli niin suuria vaikeuksia miettiä, mitä toivoisi. Hän päätyi toivomaan itselleen neuvonantajaa, jolla olisi lisäksi sopivankokoinen tasku (suhteessa lompakon kokoon). "Puh" sanoi kääpiö.
Neuvonantaja laittoi lompakon taskuunsa, jossa oli mukavan lämmin. Sasu kysyi neuvonantajalta, että mitä kannattaisi toivoa. Neuvonantaja näytti ovelalta ja käski Sasun toivoa "loputtoman paljon uusia toivomuksia". Kääpiö mietti hetken ja sanoi "ei". Sasu kysyi uudestaan neuvonantajalta. Neuvonantaja näytti taas ovelalta ja käski Sasun pyytää paljon rahaa. Sasu pyysi paljon rahaa. Kääpiö sanoi "puh" ja meni pois.
Neuvonantajan (tai Sasun) lompakossa oli nyt niin paljon rahaa, ettei Sasu enää mahtunut sinne. Neuvonantaja katsoi eteensä mietteliäästi. Sasu kysyi, että mitä kannattaisi tehdä kaikella sillä rahalla. Neuvonantaja meinasi jo heittää Sasun ulos lompakostaan, koska oli juuri saanut niin paljon rahaa. Mutta koska neuvonantaja oli niin viisas mies, hän keksi humaanimman tavan järjestää asiat.
Sasu ja neuvonantaja menivät yhdessä torille ja ostivat halvan, muovisen lompakon ja laittoivat sinne jäljelle jääneet rahat. Sasu jäi nahkaiseen lompakkoon. Sasu oli iloinen, ja oli neuvonantajakin iloinen, sillä hän oli alkanut jo pitää Sasusta. Myös lompakko oli iloinen.