Olen monesti sanonut Vihreistä jotain sentapaista ettei se ole “oikea” puolue koska sen ideologia ohjaa sen kantoja vain pienessä osassa poliittisista kysymyksistä. Mutta tämä ei ihan pidä paikkaansa: luonto vihaa pölynimureita ja myös Vihreisiin on muodostunut – jos ei koherentti niin ainakin tunnistettava – poliittinen yleisidentiteetti.
Tässä yleisidentiteetissä on koko ajan ollut jotain pahanmakuista, mutten ole aiemmin osannut osoittaa tarkalleen mitä. Luulen että kysymys voi olla tästä: Vihreille tärkeimpiä ovat fiiliskysymykset joiden avulla voidaan osoittaa jäsenyys halutunlaisessa porukassa, vaikka sitten omien perusarvojen kustannuksella.
Sama ilmiö on turhauttanut Yhdysvaltalaisen politiikan seuraajia pitkään republikaanipuolueen kohdalla. Republikaanit ovat saaneet abortin, uskonnon, seksuaalisuuden, aseiden ja isänmaallisuuden avulla puolelleen valkoiset köyhät, joiden omaan elämään vaikuttavissa asioissa republikaanit eivät tarjoa edes lämmintä kättä. Tämä ilmiö on mullistanut republikaanipuoluetta itseään; sen ideologinen pohja (ent. states’ rights, liberty & small government) on rapautunut niin pahasti, että sen äskettäin päättynyt kahdeksanvuotinen presidenttiys oli kaikkien aikojen pahinta kyttäystä, sanelua, kauppavajetta, velanottoa ja rahanjakoa rikkaille.
Nämä “arvokysymykset” ovat juuri niitä, jotka asiassa kuin asiassa kiinnostavat Vihreitä eniten. Ne ovat kuitenkin usein yhteiskunnallisia sivuseikkoja, ja niihin hirttäytyminen jättää puolueen ulkopuolelle ehdottomasti 80% väestöstä. Mikä on Suomen feministisin puolue? Mikä on Suomen uskonnonvastaisin puolue? Mikä puolue sympatiseeraa vähiten aseenomistusta? Mikä eniten homoja, oikeutta aborttiin, yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja? Nämä eivät ole mielestäni huonoja asioita, mutta ei ole hyvästä että ne hallitsevat kokonaista puoluetta. Vihreitä kiinnostaa toki myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus (etenkin esimerkiksi Gazan asukkaiden), mutta köyhät eivät Vihreitä äänestä.
Tällä taipumuksella on sekin ikävä ominaisuus, että kerran muodostuneista identiteettikysymyksistä on vaikea päästä irti (muilla puolueilla on toki myös omat identiteettiriippakivensä). Ydinvoimaa on pakko vastustaa vaikka se on parhaita keinoja saavuttaa omia luonnonsuojelutavoitteita. Samoin geenimuuntelua. Epämiellyttäviä tosiasioita ei saa myöntää, koska sekin on ideologista.
Näillä eväillä Vihreät saavat imettyä muista puolueista viimeisetkin “viherhenkiset” lähitulevaisuudessa, mutta siitä on enää vaikea edetä. Ja puolueen sisälle jää paljon tyhjää.