Year: 2012

Perspektiivistä ja vapaudesta

Posted by – November 19, 2012

Reetta Räty kirjoitti sunnuntain Hesarissa kokemuksistaan Suomeen palaamisesta asuttuaan vuoden Shanghaissa. Kirjoitus on monin tavoin ansiokas ja se kannattaa lukea, mutta koska se on niin hyvä esimerkki tietynlaisesta perspektiiviharhasta, haluan hieman kritisoida sitä.

Räty näkee Suomen maana, joka on liian turvallinen, tylsyyteen asti. Sääntöjä on ja niitä noudatetaan. Kaikki on kiellettyä paitsi viina, jonka kulutus onkin tiukasta kontrollista huolimatta silmiinpistävän suurta. Varsinaisesti haluan puuttua tuohon sääntöjen ja kieltojen tukaluuteen, mutta esitän ensin pari lainausta näistä tylsyyden mielikuvista.

On kiil­tä­viä au­to­ja, jot­ka aja­vat kol­mea­kymp­piä, nou­dat­ta­vat lii­ken­ne­va­lo­ja ja ryh­mit­ty­vät, vaik­ka mis­sään ei ole ke­tään. On is­tui­miin suo­jel­tu­ja lap­sia ja ko­rok­keil­le köy­tet­ty­jä kou­lu­lai­sia. On pyö­räi­li­jöi­tä ja sau­va­kä­ve­li­jöi­tä, pyö­rä­ky­pä­röi­tä ja tek­ni­siä asu­ja. On tur­val­lis­ta, käy­tän­nöl­lis­tä, mal­til­lis­ta, yh­den­mu­kais­ta, tul­li­mää­räyk­set lä­päi­se­vää, ja ihan var­mas­ti on hei­jas­tin­nau­ha kes­kel­lä ke­sää.

Hel­sin­ki on puh­das ja kau­nis luon­to­re­ser­vaat­ti. Shang­hain lä­pi vir­taa­vas­sa Huang­pu­joes­sa lil­luu kuol­lei­ta ka­lo­ja ja ros­kaa. Ke­säl­lä Shang­hai läm­pe­nee kos­teak­si sau­nak­si, ja ai­na hai­see: ruo­ka, jät­teet, au­tot, ka­tu­pö­ly. Hel­sin­gis­sä käyn baa­ris­ta tul­les­sa me­res­sä ui­mas­sa. Mis­sään ei hai­se mil­tään. Mis­sään ei ole ke­tään.

Lap­set ky­sy­vät, saa­ko Suo­mes­sa skei­ta­ta si­sä­pi­hal­la. Kes­ki­tym­me­kö me ol­len­kaan olen­nai­seen täs­sä maas­sa?

Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.

Suomeen muutto varhaisteininä oli musertava kokemus. Kaikki oli yhtäkkiä byrokraattista ja väritöntä. Lapset eivät pelanneet pihalla jalkapalloa. Kadulla eivät tuoksuneet kojujen appelsiinit eivätkä leipomoiden tuoreet leivät. Mikään ei ollut yllätyksellistä. Bussit tulivat ajallaan ja lomakkeita opeteltiin täyttämään jo yläasteella.

Viimeinen lainaus ei ole Rädyn artikkelista, vaan Akuliina Saarikosken haastattelusta. Sanotaan että tärkeitä asioita ei osaa arvostaa ennen kuin niitä menettää, mutta tässä tapauksessa kirjoittajat kuitenkin romantisoivat maailmalla näkemiään vaihtoehtoja. Ehkä heillä ei ole ollut riittävää todellisuuskosketusta: Reetta Rädyllä ei varmastikaan ole rahasta tai kontakteista pulaa, ja Akuliina Saarikoski oli käsittääkseni matkoilla isänsä YLE-kirjeenvaihtajuuden takia, mikä varmaankin soi verraten turvatun ympäristön konfliktinkin keskelle.

Mutta todellako, vihreää Rätyä jää kiehtomaan haisevat jätejoet kun Helsingin puhtaus tylsistyttää? Pienet tilannenopeudet keskustan kaduilla eivät tunnu juuri miltään? Hyvä on, kyse on tunnelmoinnista ja tuntemukset tulevat sellaisina kuin ovat, mutta sittenkin – grow up! Turvallisuus ja kulttuuri jossa ihmiset välittävät toisistaan arjen teoilla ja huomaavaisuudella – noudattavat niitä yhteisiä sääntöjä – ovat korvaamattoman arvokkaita asioita, eivätkä kyllästytä minua ollenkaan.

Tällainen kirjoittaminen saa pohtimaan, miten suuri osa ihmisten näkymyksistä yleensä (Stop Talvivaara! Tuulivoimaa! Ei globaalille kapitalismille!) ovat puhdasta mielikuvatunnelmointia ja asioiden sijoittamista sympaattisuusjärjestykseen vailla yritystä arvioida kriittisesti asioiden hyviä ja huonoja puolia ja niiden välisiä yhteyksiä. Sopiva ulkomaanmatka saa Hesarin toimittajankin kaipaamaan saasteita, vähemmän sääntöjä ja pois hyvinvointiyhteiskunnasta.

Sitten varsinaiseen asiaan. Räty kirjoittaa säännöistä:

Ha­ka­nie­men hal­lin myy­jä pa­hoit­te­lee, et­tei voi lei­ka­ta loh­ta sii­vuik­si, kos­ka sii­tä tu­li­si ka­la­ja­los­te, ei­kä sel­lai­seen ole lu­pia.

Port­sa­ri se­lit­tää, et­tä tu­pak­kaa os­te­taan na­ri­kas­ta, kos­ka muu­ten oli­si pi­tä­nyt os­taa myyn­ti­lu­pa ra­vin­to­lan kaik­kiin ker­rok­siin.

Olen muuten aivan samaa mieltä! Nämä ovat tyhmiä sääntöjä. Mutta on sanottava että niistä paistaa tietty henkilökohtaisuus. Reetta Räty haluaisi että lohta voisi leikata siivuiksi, ja sen kieltäminen harmittaa häntä. Hänelle tai hänen kavereilleen olisi kätevämpää että tupakkaa saisi baarin tiskiltä. Voin myös arvata miten Räty suhtautuu ravintolapäivään. Mutta mieleeni tulee myös muita sääntöjä:

Norjassa ihmiset jotka perustavat pörssiyrityksen eivät voi vapaasti sopia hallituksen kokoonpanosta. Sitä koskee sääntö, jonka mukaan 40% jäsenistä tulee olla naisia. Kannattaakohan Räty vannoutuneena feministinä tällaista sääntöä Suomeen?

Suomessa asunnon vuokraaja ja vuokralainen eivät voi vapaasti sopia vuokrasopimuksen ehdoista. Sitä säätelee laki, jonka on tarkoitus suojella vuokralaisia – yhteiskunnan heikko-osaisia (?). Röyhkeästi väitän, että jos joku punakka asuntoja vuokraava kokoomuspoliitikko ehdottaisi että näistä suojelupykälistä pitäisi luopua, Rädyllä olisi tästä muutama halveksiva sanansa sanottavanaan. Puhumattakaan siitä, että työsopimuksia ei voi vapaasti tehdä siten kuin osapuolet haluavat. Mitä mieltä Räty on tästä? Entä Jussi Halla-ahon blogikirjoituksestaan saamasta tuomiosta? Hyvä vai huono sääntö?

Liberalismista keskustellessa tulee usein vastaan se, että ihmiset kyllä yleisesti kannattavat vapautta – itselleen ja asioille joista tietävät jotain. Heitä ärsyttävät omaa elämää rajoittavat asiat, ja he tietävät omalta ammattialaltaan turhia ja typeriä säädöksiä. Mutta sittenkin on heidän mielestään aivan sekopäiden touhua kannattaa vapautta yleisenä arvona. Ravintolapäivä purkaa sopivasti näitä paineita – jostain syystä se on niin sympaattinen asia, että kukaan ei muista huolestua veronkierrosta tai elintarvike- ja työturvallisuudesta. Minusta jokainen päivä saisi olla ravintolapäivä, mutta olen hieman katkera siitä että näitä sääntöjä saa rikkoa riittävän sympaattisuuden vuoksi eikä siksi, että pääsääntöisesti ihmiset saavat tehdä keskenään mitä haluavat.

Suo­mes­ta on ra­ken­net­tu so­tien jäl­keen hie­no maa. Syö­dään avo­ka­do­pas­taa, os­te­taan lap­sil­le ig­lu­asu­mi­seen so­pi­via vaat­tei­ta ja hoi­de­taan ta­sai­suu­des­sa il­me­ne­viä häi­riöi­tä pe­rus­ta­mal­la työ­ryh­miä.

Mut­ta mi­kä on Suo­men mis­sio? Mi­tä aiom­me seu­raa­vak­si?

En tiedä, enkä tiedä tarvitaanko mitään missiota. Eikö elämä todella ole tällaisenaan tarpeeksi ihmeellistä, täynnä haasteita ja valintoja? Miksi sen pitäisi olla tylsää että jotkut asiat on saatu menemään suurinpiirtein oikein?

Helsingissä asumisen kalleudesta

Posted by – November 16, 2012

Asumisen kalleus on varmaankin suurin yksittäinen poliittinen kysymys Helsingissä. Vuokralla asuminen vie keskituloisen yksineläjän nettopalkasta hyvinkin puolet. Hintaero muihin Suomen kaupunkeihin on järjettömän suuri, ja monessa merkittävämmässä ja rikkaammassa Eurooppalaisessa kaupungissa pääsee asumaan halvemmalla.

Kalleutta ihmetellään suurena mysteerinä, ja yleisesti epäillään että rakennusyhtiöt ulosmittaavat kartellinomaisesti itselleen ylisuuria voittoja asuntoja omistavan luokan poliittisella hyväksynnällä. Miten Helsingissä voi olla kallista asua kun lentokoneesta katsottuna tilaa riittää? Hinnanmuodostuksessa on pohjimmiltaan kyse kysynnästä ja tarjonnasta, ja vaikka rakennusyhtiöiden maltillinen asenne keskinäiseen kilpailuun siihen todennäköisesti vaikuttaa, muitakin vaikuttavia tekijöitä on. Vaikeampaa on arvioida, miten suuri vaikutus kullakin tekijällä on.

Havaitsin viime kunnallisvaalien aikaan että moni poliitikko haluaisi puuttua asumisen kalleuteen, mutta heillä ei tuntunut olevan mielessä realistisia keinoja. Luettelen seuraavassa hintatekijöitä joilla on jokin poliittinen kytkös – kunnallispoliittinen tai valtakunnallinen. Ne eivät välttämättä ole asioita joihin mielestäni pitää tehdä muutos, mutta ovat kuitenkin kiistämättömiä taloudellisia tosiasioita asumisen hinnanmuodostuksen takana.

  1. Tarjonnan vähentäminen Helsingin omalla sääntelyllä. Edullisia, markkinoiden vaatimia asuntoja on sitä vaikeampi rakentaa mitä enemmän epätehokkaita reunaehtoja annetaan. Osmo Soininvaara on kirjoittanut monesti:

    1. Pysäköintinormista (asuntojen yhteydessä on pakko rakentaa pysäköintipaikkoja, joista maksavat myös autottomat asukkaat) sekä
    2. Pinta-alanormista (rakennuttajilta edellytetään että aluekohtaiset asuntojen pinta-alakeskiarvot ovat 75 neliötä, mikä on epätehokasta, sillä pienempiä asuntoja halutaan enemmän).
    3. On myös tekijöitä joista ei poliittisista syistä kannata pitää niin paljon melua:

    4. Tiukat esteettömyysvaatimukset ovat kalliita ja tekevät jotkut rakennusratkaisut kokonaan mahdottomiksi. Tähän kuuluu myös hissipakko (tosin varmaankin uudisrakentamisessa hissejä rakennettaisiin aika universaalisti ilman pakkoakin).
    5. Kaupunki lisää tontinluovutusehtoihin tiettyjä energiatehokkuusnormeja, joiden noudattaminen ei välttämättä olisi asukkaan kannalta kannattavaa.
    6. Autoilun ulkoishaittojen maksattaminen ei-autoilijoilla, esimerkiksi melunormein. Aiheesta on kirjoittanut ansiokkaasti Ihmisten Kaupunki.
    7. Tämä on valtakunnallinen vaatimus, mutta sopii kuitenkin samaan sarjaan: väestönsuojavelvoite, joka on hintava ja mahdollisesti epätarkoituksenmukainen. Sitä on kritisoitu tarkemmin täällä.

  2. Tarjonnan vähentäminen asunnonvuokrauksen sääntelyllä. Helsingissä on runsaasti asuntoja tyhjillään. Yleinen syy sille, että niitä ei haluta antaa vuokralle, on huoli hankalasta vuokralaisesta joka voi vahingoittaa huoneistoa, aiheuttaa häiriötä ja josta voi olla vaikea päästä eroon. Laki asunnonvuokrauksesta asettaa reunaehtoja sille, millaisia vuokrasopimuksia voidaan tehdä ja milloin asukkaan voi häätää. Lain on tarkoitus suojella vuokralla asuvia, mutta sen vaatimukset epäilemättä myös vähentävät vuokraamisen houkuttelevuutta, ja siten vaikuttavat tyhjien asuntojen määrään ja siten asumisen hintaan.
  3. Kaavoitus. Kaupungilla on omat näkemyksensä siitä, millaista Helsinkiin rakennetaan, eikä se välttämättä osu yhteen Helsingissä asumisesta kiinnostuneiden ja rakentajien intressien kanssa. Helsinkiä on rakennettava melko harvaksi, liiaksi autojen ehdoilla ja ylipäätään liian hitaasti. Jos Helsinki todella on ilmasta katsottuna pelkkää korpea, eikö voisi ajatella että jossain olisi aina kaavoitettuna aluetta johon halukkaat voisivat rakentaa sellaista aluetta jolle kysyntää on?

    Mikko Särelä on kirjoittanut harvuuden merkityksestä erittäin havainnollisesti.

  4. Kysynnän nostaminen asumisen subventoimisella. Poliitikot usein keksivät itsenäisesti tämän ajatuksen asumisen hinnan laskemiseksi, mutta se ei yleensä ottaen toimi. Jos asumisen subventoiminen ei suoraan lisää asuntojen rakentamista tai asuntojen vuokraamisen kannattavuutta, se vain nostaa hintoja ja vaikuttaa siihen, ketkä voivat Helsingissä asua.

    1. Kaupungin vuokra-asunnot. Noin joka kuudes helsinkiläinen asuu kaupungin omistamassa asunnossa. He asuvat kohtuullisen halvalla, mutta muut asunnot, ne joihin kuka tahansa voi muuttaa, kallistuvat. Koska tämä väite usein herättää hämmennystä ja kovaa vastustusta, selitän mekanismin yksityiskohtaisesti.

      Kuvitellaan että kaupunki luopuisi vuokra-asunnoista. Jos kuka tahansa voisi tehdä tarjouksen kaupungin vuokra-asunnosta, siellä nyt asuvista osa ei pystyisi kilpailemaan muiden halukkaiden kanssa, vaan he joutuisivat etsimään asuntoa jostain halvemmalta alueelta. Helsinkiin tällöin muuttavat olisivat niitä, joilla ei olisi aiemmin ollut varaa asua yksityisessä asunnossa Helsingissä – asumisen markkinahinta olisi siis laskenut.

    2. HITAS-järjestelmä. Sitä koskee käsittääkseni vastaava logiikka kuin edellistä kohtaa, sillä erotuksella että HITAS-asuntoja ei jaeta kaupungin poliittisen näkemyksen perusteella vaan sokeasti arpomalla se, ketkä pääsevät osalliseksi joskus räikeänkin alihintaisista asunnoista. Vaikka en kannata uhkapelejä, tämä on tavallaan kreisiydessään sympaattista verrattuna byrokratioiden yleensä läpitunkemattomaan ja mystiseen toimintaan.
    3. Muut asumisen tuet. Asumisen tukeminen lisää asumisen mahdollisuuksia Helsingissä vain sikäli kuin sen myötä kasvava hintataso tuo markkinoille ennen tyhjillään olleita asuntoja tai tekee uusien asuntojen rakentamisesta kannattavampaa. Muutoin se lähinnä on mekanismi järjestellä sitä, ketkä asuvat Helsingissä ja ketkä joutuvat asumaan heitä vähemmän miellyttävässä paikassa jossa hintataso on alempi.

      Eräs merkittävä mekanismi (tosin ei asukkaita järjestelevä) on se, että kaupunki omistaa suuren osan asuintonteista Helsingissä ja vuokraa niitä varsin huokeasti. Halvat vuokrat kapitalisoituvat korkeisiin asuntojen hintoihin. Niiden helsinkiläisten osuus joka asuu “täysin markkinaehtoisesti” on lopulta hyvin pieni.

  5. Kysynnän nostaminen omistusasunnon asuntolainan korkojen verovähennysoikeudella. Tämä verovähennysoikeus menee etenkin Helsingissä suoraan asuntojen hintoihin, ja se ollaan ilmeisesti yleisesti havaittu huonoksi ideaksi ja siitä ollaan todennäköisesti luopumassa.
  6. Tarjonnan vähentäminen verotuksella. Asunnon vuokratuotoista peritään pääomatulovero, joka on 30% tai 32% riippuen tulojen määrästä. Mitä korkeampi vero on, sitä houkuttelevampaa on pitää asuntoa tai ylimääräistä huonetta tyhjillään verrattuna sen vuokraamiseen.

Valitse oma äänestysjärjestelmäsi

Posted by – October 2, 2012

Kun se nyt tulee taas ajankohtaiseksi, palautan mieleen itselleni ja teille yksinkertaisen keinon parantaa oma-aloitteisesti Suomessa käytettyä vaalitapaa.

Nykyisessä vaalitavassa kukin äänestäjä valitsee korkeintaan yhden ehdokkaan jolle annetaan yksi ääni. Tämä tuntuu usein vaikealta – vaaleissa päätetään monitahoisista asioista, ja kun äänen saa antaa vain yhdelle, täytyy joko valita kompromissiehdokas tai päättää jokin pieni määrä tärkeitä kysymyksiä joiden perusteella äänestää niiden kannalta sopivaa ehdokasta. Eikö olisi miellyttämpää jos voisi valita ehdokkaille preferenssijärjestyksen, tai vielä parempaa, painotetun preferenssijärjestyksen?

Tietyin oletuksin käytännössä tähän lopputulokseen voi päästä ilman että vaalitapaan tehdään mitään muutosta! Se tehdään seuraavasti:

  1. Valitaan ehdokkaista osajoukko, jolle haluaa ilmaista jotain kannatusta. Esimerkiksi sanotaan, että haluamme valita suosikki-Beatlen ja sivuutamme kättelyssä Ringon. Ehdokkaina ovat siis John, Paul ja George. Pidetään jatkossa ehdokkaat tässä järjestyksessä.
  2. Annetaan kullekin ehdokkaalle haluttu määrä ääniä. Esimerkiksi Johnille 4 ääntä, Paulille 7 ääntä ja Georgelle 5 ääntä.
  3. Lasketaan yhteen annettujen äänien määrä. Tässä tapauksessa 16.
  4. Valitaan satunnaisluku, joka on vähintään 1 ja enintään yhteen laskettujen äänien määrä. Tämän voi tehdä esimerkiksi käyttämällä laadukasta random.org -palvelua. Tässä tapauksessa valituksi tuli luku 9.
  5. Valitaan ehdokaslistasta ehdokas satunnaisluvun perusteella. Jokaista ehdokasta vastaa alue, jonka saa laskemalla yhteen aina edellisten ehdokkaiden äänet. Johniin osuvat luvut 1-4, Pauliin 5-11 ja Georgeen 12-16. Tässä tapauksessa 9 osuu Paulin alueelle, joten Paul valittiin suosikki-Beatleksi.

Näin valittua ehdokasta äänestetään sitten vaalipäivänä.

Why do people you agree with seem more sophisticated?

Posted by – July 20, 2012

It’s a persistent trend that people on both sides of an issue tell themselves that their side is generally more nuanced and sophisticated than the other. Christians think that atheists are basically angsty teenagers with no sense of history or personal experience. Rightists think that leftists are over-emotional simpletons.

When these groups discuss matters amongst themselves, they don’t need to talk about the fundamental matters they agree on. Instead, they can move on to something deeper, and reveal what they themselves doubt or disagree on about the shared position. Leftists consider themselves to be deep thinkers, and they like to talk a lot about advancing leftism with other leftists, or about the best version of leftism. So leftism seems like a very large topic to them, whereas rightists practically ignore it.

When these opposing groups talk to each other, they’re constantly getting bogged down by the fundamental differences. The other side can’t even get the basics right! So of course they start thinking that the other side is simplistic, radical and can’t listen to reason. If only our side had their fanatical unity, maybe we could get somewhere…

Academics have to practice a lot to leave behind even a small part of this type of bias, but they do have some success. Consequently, they see non-academics on both sides as simplistic and non-nuanced. They are on a meta-level of sophistication.

Halla-aho convicted for hate speech

Posted by – June 8, 2012

Somewhat surprisingly, Finnish parliamentarian Jussi Halla-aho’s case, which progressed to the Finnish supreme court, has turned out even worse than it did in the lower courts. Previously he was convicted only for “disturbing the peace of religion” (“uskonrauhan rikkominen”, essentially a blasphemy law), but now the supreme court has also found him guilty for incitement to hatred against an ethnic or racial group (essentially hate speech).

Finland doesn’t have the best record in the world for civil liberties anyway, but this is nevertheless a considerable setback. For Finnish readers I’ve mirrored the original blog post here (the author has already been forced to redact parts, and this new decision demands him to make further cuts). A slightly subpar English translation may be found here.

I want to point out once again that one of the laws he was convicted under, the religious peace one, contains the phrase “who mocks God”. Finland is an EU country with an actively used blasphemy law.