Europarlamenttivaaleisssa 2009 aatteet ottivat toisistaan mittaa seuraavasti:

Vasemmistolaisuus (SDP+VAS): 2 paikkaa
Ruotsinkielisyys (RKP): 1 paikka

Voidaan myös todeta että puolet vasemmiston paikoista meni ortodoksipapistolle.

Ennustan että seuraavissa geimeissä 2013 Vasemmistoliitto ei ole mukana omalla listallaan. Teknisessä vaaliliitossa yhteislista olisi saanut puolueista suurimman äänimäärän, 389948, minkä neljäsosalla 97487 (neljäs vertailuluku) lista olisi ollut lähimpänä neljättä paikkaa.

Suvi Lindénin, Kimmo Sasin ja muiden hallituspoliitikkojen interaktiossa EFFI-väen kanssa törmäävät kaksi hyvin erilaista kunnioituskäsitettä. Molemmat osapuolet kokevat ettei heitä kunnioiteta ja tämän seurauksena molemminpuolisen vittuilun määrä kasvaa Suomen politiikassa epätavallisiin mittoihin.

Hallituksen kunnioituskäsite on sama kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Ministerit ovat korkeassa asemassa, ja muiden tulee lähteä siitä että he tietävät asiansa ja toimivat järkevästi. Jos näin ei satu olemaan, kansalaisjärjestön ei tule sanoa tätä suoraan vaan viestittää asiansa kulissien takana esimerkiksi virkamiehille. Eri mieltä saa toki olla julkisesti, mutta kyseessä täytyy olla leimallisesti mielipide-ero, ei vihjaus tai suora väite siitä että ministeri on epäpätevä, tyhmä tai epärehellinen. Tällaiset vihjaukset voivat heikentää julkisen vallan imagoa ja tehdä julkisesta keskustelusta vihamielisempää.

Hakkerit elävät erilaisessa, ajattelu-meritokraattisessa maailmassa. Ministeriasema on työkalu, jonka avulla voi saada asioita aikaan, mutta tehokkaan työkalun huono käyttö saa osakseen vain halveksuntaa. On nolompaa olla ministeri ja väärässä kuin muuten vaan väärässä. Vääräksi arvioitujen argumenttien kumoamiseen käytetään tehokkaimpia mahdollisia vasta-argumentteja riippumatta siitä, miten tyhmältä se saa vastapuolen näyttämään, koska tarkoituksena on löytää mahdollisimman nopeasti oikeat argumentit. Kunnioitusta saa vain näytöillä ja oikeassa olemisella, ja sekään ei toimi oikeassaolemisluottokorttina. Väärässä olemisen ei hakkereiden mielestä pitäisi olla mikään big deal, koska kaikki ovat koko ajan väärässä. Kunhan pystyy hyväksymään tosiasiat ja ymmärtämään kuulemansa, päästään eteenpäin. Ministerille tämä olisi arvovaltatappio.

Nyt hakkereita ärsyttää se, että ministerit alentuvasti pahoittelevat etteivät ammattihakkerit ymmärrä lakiehdotuksia ja niiden seurauksia, vaikka hakkereiden näkökulmasta nimenomaan julkinen valta on sössinyt tietoverkkoihin liittyvät lakinsa yksi toisensa jälkeen. Hallitusta ei enää huvita edes kuunnella hakkereita, koska kritiikki on niin tyrmäävää joka asiassa. Poliitikot näkevät tällaisen epäkunnioittavana uhkailuna, joka on todennäköisesti ennemmin politikointia kuin asiasta puhumista. What you gonna do.

Olen monesti sanonut Vihreistä jotain sentapaista ettei se ole “oikea” puolue koska sen ideologia ohjaa sen kantoja vain pienessä osassa poliittisista kysymyksistä. Mutta tämä ei ihan pidä paikkaansa: luonto vihaa pölynimureita ja myös Vihreisiin on muodostunut – jos ei koherentti niin ainakin tunnistettava – poliittinen yleisidentiteetti.

Tässä yleisidentiteetissä on koko ajan ollut jotain pahanmakuista, mutten ole aiemmin osannut osoittaa tarkalleen mitä. Luulen että kysymys voi olla tästä: Vihreille tärkeimpiä ovat fiiliskysymykset joiden avulla voidaan osoittaa jäsenyys halutunlaisessa porukassa, vaikka sitten omien perusarvojen kustannuksella.

Sama ilmiö on turhauttanut Yhdysvaltalaisen politiikan seuraajia pitkään republikaanipuolueen kohdalla. Republikaanit ovat saaneet abortin, uskonnon, seksuaalisuuden, aseiden ja isänmaallisuuden avulla puolelleen valkoiset köyhät, joiden omaan elämään vaikuttavissa asioissa republikaanit eivät tarjoa edes lämmintä kättä. Tämä ilmiö on mullistanut republikaanipuoluetta itseään; sen ideologinen pohja (ent. states’ rights, liberty & small government) on rapautunut niin pahasti, että sen äskettäin päättynyt kahdeksanvuotinen presidenttiys oli kaikkien aikojen pahinta kyttäystä, sanelua, kauppavajetta, velanottoa ja rahanjakoa rikkaille.

Nämä “arvokysymykset” ovat juuri niitä, jotka asiassa kuin asiassa kiinnostavat Vihreitä eniten. Ne ovat kuitenkin usein yhteiskunnallisia sivuseikkoja, ja niihin hirttäytyminen jättää puolueen ulkopuolelle ehdottomasti 80% väestöstä. Mikä on Suomen feministisin puolue? Mikä on Suomen uskonnonvastaisin puolue? Mikä puolue sympatiseeraa vähiten aseenomistusta? Mikä eniten homoja, oikeutta aborttiin, yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja? Nämä eivät ole mielestäni huonoja asioita, mutta ei ole hyvästä että ne hallitsevat kokonaista puoluetta. Vihreitä kiinnostaa toki myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus (etenkin esimerkiksi Gazan asukkaiden), mutta köyhät eivät Vihreitä äänestä.

Tällä taipumuksella on sekin ikävä ominaisuus, että kerran muodostuneista identiteettikysymyksistä on vaikea päästä irti (muilla puolueilla on toki myös omat identiteettiriippakivensä). Ydinvoimaa on pakko vastustaa vaikka se on parhaita keinoja saavuttaa omia luonnonsuojelutavoitteita. Samoin geenimuuntelua. Epämiellyttäviä tosiasioita ei saa myöntää, koska sekin on ideologista.

Näillä eväillä Vihreät saavat imettyä muista puolueista viimeisetkin “viherhenkiset” lähitulevaisuudessa, mutta siitä on enää vaikea edetä. Ja puolueen sisälle jää paljon tyhjää.

Oli tarkoitus jo aiemmin jatkaa Halla-Aho -lätinää, mutta motivaatiota laski toisaalta seuraavan päivän pettymys jo kirjoittamaani ja toisaalta havainto siitä että asiasta on kuin onkin kirjoitettu ihan järkevästi. Jos on näistä asioista kiinnostunut, kannattaa lukea esimerkiksi tämä Saija Jokelan kirjoitus. Minua huvittaisi kuitenkin jonkin verran tarkemmin käydä läpi Halla-Ahon argumentteja ja erityisesti rasismin käsitettä, joten palaan asiaan myöhemmin.

En lähtenyt eilisiltaiseen Vanhan valtaukseen. Siellä kuulemma keskusteltiin opiskelijatoiminnasta (siitä miten voidaan järjestää parempaa toimeentuloa opiskelijoille sekä tiloja asumiseen ja bilettämiseen) ja biletettiin. More…

Ennen kuin jatkan keskustelua keskustelusta, haluan hieman perustella ryhtymistäni siihen.
More…

Kunnallisvaalien jälkeen poliitikot ja toimittajat ovat kääntyneet sille kannalle että maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat “tärkeitä asioita” joista pitää “puhua avoimesti”. Tämä liittyy Perussuomalaisten menestykseen yhtä paljon kuin samojen poliitikkojen ja toimittajien ympäristökiinnostus liittyy Vihreiden menestykseen, eli täysin. Sekin on tullut selväksi että “ääripäiden ei pidä antaa kontrolloida keskustelua”. Tässä olisi sekin etu, että kun mukana on vain keskipää, koko keskustelu voidaan unohtaa tarpeettomana.
More…

Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan lauantaina että maahanmuuttajilta pitäisi ottaa geneettinen näyte jotta raiskauksiin syyllistyvä vähemmistö saataisiin kiinni ja syytöntä enemmistöä ei näin tarvitsisi enää epäillä raiskausalttiiksi. Olin tästä ajatuksesta aika hämmästynyt – tosin en yhtä hämmästynyt kuin siskoni joka arveli ettei Soininvaara ollut oikeasti tuota mieltä, mitä pidin puolusteluna.

Keskustelussa ko. postauksesta eilen eräs ihmetteli miksei tästä kirjoitettu nettihesarissa tai missään lehdessä sunnuntaina kun muutoin Soininvaaran merkittäviä kannanottoja uutisoidaan aika kärkkäästi. Totesin sen johtuvan siitä ettei Soininvaara ole Perussuomalainen. Identiteettipolitiikka takaa sen ettei Soininvaaran ulkomaalaisuuteen perustuvaa epäoikeudenmukaista vaatimusta uutisoida, koska Soininvaara kuuluu hyviksiin. Substanssiin ei saa julkisuudessa mennä; kansaa on suojeltava helposti tunnistettavilla naamaviesteillä.

Kun Soininvaara tänään ilmoitti bluffanneensa aiemmalla mielipiteellään paljastaakseen blogiaan kommentoivat rasistit, hs.fi uutisoi asiasta jo kello 12:57 eli käytännössä heti postauksen ilmestyttyä. Sekä Soininvaaran että Halla-Ahon julkiset mielipiteet päätetään heidän puolestaan. Journalismi toteutetaan Suomessa turhan usein propagandana.

Suomessa on monta tyhmää lakia. Niistä ainakin kahta voi julkisesti ja näyttävästi rikkoa: laki Suomen lipusta (8. pykälä: “Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon”) ja rikoslain 17. luvun 10. pykälä (”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi”). Minusta olisi hauskaa mennä rikkomaan näitä sananvapautta rajoittavia lakeja esimerkiksi Eduskuntatalon edustalle mahdollisimman isolla porukalla. Saisikohan tällaiseen toimintaan ketään mukaan?

Eräs suomenkielinen Internetin asukas on jo yritteliäästi pilkannut Jumalaa kotisivuillaan, mutta valitettavasti syyttäjä ei halunnut nostaa syytettä joten tästä ei ilmeisesti ole mitään iloa.

Olin kohtalaisen yllättynyt ettei Jehki Härkönen, vanha veikko, päässyt Helsingin kaupunginvaltuustoon – ei edes kovin lähelle vaikka kampanjoi tosissaan. Jehki on kuitenkin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteeri, ja Vihreät tunnetusti pärjäävät nuorison keskuudessa hyvin.

Nimimerkki Tiedemies joka äänestää itse Vihreitä kirjoitti puolueesta yleensä:

Ilmeisesti myös mainstream-vihreissä on jo herätty siihen, mitä olen itse pitänyt vihreiden toiseksi pahimpana ongelmana, eli siihen, että vihreässä diskurssissa mieheys, valkoihoisuus ja heterous ovat vammoja, joiden vuoksi pitää hävetä ja joiden vuoksi joutuu väistämättä marginaaliin.

Ei ihan reilusti sanottu, mutta mielestäni tässä on ainakin osa totuudesta. Sanotaan näin: kun näitä piirteitä tuodaan eksplisiittisesti esille, niiden sisältö on lähes väistämättä negatiivinen tai anteeksipyytelevä.

Helsingistä valittujen Vihreiden miesten (5 kpl) keski-ikä on 43,6 vuotta, naisten (16 kpl) 35,1 vuotta. Vihreät miehet eivät yleensäkään menesty, mutta ne jotka menestyvät ovat rakentaneet poliittista uraansa ja argumentointiaan pitkään. Ääniharava Osmo Soininvaara kampanjoi pääasiassa sillä että hänet tiedetään älykkääksi ja yhteiskuntaa syvällisesti tuntevaksi henkilöksi sekä kirjoittamalla blogiinsa säännöllisesti ja tosissaan – toisin sanoen kampanjoi pelkällä asialla. Vihreillä on myös suuri joukko (ehkä enemmistö) identiteettiäänestäjiä jotka äänestävät Vihreitä koska samaistuvat heihin ja johonkin epämääräiseen arvokokoelmaan jonka heitä arvellaan edustavan. Kilpailun näistä äänistä voittaa se jolla on tähän tarkoitukseen sopivin imago.

(Sivumennen sanoen: toisessakin identiteettipuolueessa, Perussuomalaisissa, menestyi erityisen hyvin yksi “asiakampanjoija”: Jussi Halla-aho, jonka takana oli ainoastaan hänen blogikirjoittelunsa. Tästä ehkä lisää toiste.)

En tiedä miten paljon Jehki on kirjoittanut oman järjestönsä tiedotuskanavissa tai Vihreässä Langassa, mutta (kaikille äänestäjille suunnattu) blogaaminen, mielipidekirjoittelu ja muu julkinen kommentointi on ollut liian vähäistä pelkästään sillä menestymistä varten. Jos luovuttaa tässä, on pyrittävä pärjäämään imagolla. Sen osalta Jehki on profiloitunut anarkisti- ja talonvaltaushengellä, mutta näyttää siltä että tämän identiteetin jakaa Vihreiden äänestäjistä vain pieni osa. Myös isyyttä on tuotu esille, mutta luulen että tämä on heteromieheyden kautta vain haitaksi identiteettimarkkinoilla.

Kyvykkäänä tyyppinä Jehki saa puoluepiiristään töitä, mutta ääniä heikommin. En tiedä onko hänellä muuta tapaa edetä kuin ikääntyä ja nimeytyä kunnes kelpaa asiantuntija-vihermieheksi. Soininvaaraksi ei voi ryhtyä tuosta vain, koska tuosta vain ei saa sivun verran kirjoitustilaa Suomen Kuvalehdestä.