Kansanvallan kultainen hetki on taas nähty. Suomessa ei ilmeisesti ole tänäkään vuonna ketään, jonka äänestyspäätös olisi vaikuttanut vaalien lopputulokseen (ellei tarkastuslaskenta Laura Räty – Lasse Männistö vielä muuta tilannetta). Onkohan muuten koskaan ollut? No, vallassa on kansa etkä “juuri sinä”. Toivottavasti olet hyvissä väleissä kansan kanssa.
SDP ja Vasemmistoliitto saivat matalimmat kannatusosuutensa koskaan. Keskusta on historiansa alkuhämärissä aloittanut pienemmistä luvuista, mutta niiden jälkeen sekään ei ole menestynyt näin huonosti. Ainoastaan Keskustaa pidetään kuitenkin häviäjänä. Itse asiassa jokainen puolue paitsi Perussuomalaiset sai vähemmän ääniä vuonna 2011 kuin vuonna 2007 – myös RKP – vaikka ääniä annettiin rutkasti enemmän kuin viimeksi, 165 850 kappaletta enemmän. Miksi näin? Yritän kanavoida sisäistä perussuomalaistani.
Ensin: en usko pätkääkään että vaalitulos olisi johtunut avoimuuden pelosta (mitä se sitten tarkoittaakaan), rasismista, herravihasta tai kateudesta. Anni Sinnemäki arvioi että vaaleissa voittivat Vihreiden ajamille arvoille kaikkein vastakkaisimmat arvot. Nämä arvot ovat vastuu tulevaisuudesta, kansainvälinen solidaarisuus ja rauha, luonto, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, feminismi, monikulttuurisuus, elämänlaatu, sivistys ja kansalaisvaikuttaminen. Sinnemäki on siinä oikeassa että Perussuomalaiset ovat ainakin joissain näistä ulottuvuuksista aika erilainen puolue.
Missä mielessä Perussuomalaiset edustavat näille vastakkaisia arvoja? Yhtenä esimerkkinä: he eivät ole kansainvälisesti solidaarisia siinä mielessä että haluaisivat valtiollisesti edistää muiden kuin suomalaisten hyvinvointia tai haluaisivat käyttää Suomen armeijaa rauhan edistämiseen muualla kuin Suomen lähistöllä. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole esittäneet juuri vihamielisiä kommentteja muista maista (mikä ei olisi Suomen politiikassa tavatonta) eivätkä esimerkiksi tavoittele merkittäviä laajennuksia asevoimiin. Entä muut puolueet? Minulle ei ainakaan tule mieleen yhtään muuta eduskuntapuoluetta joka ei “tietenkin” tunnustaisi kansainvälisen solidaarisuuden moninaisia velvoitteita.
Monissa muissakin asioissa Suomea väitetään koskevan yleiset velvoitteet – milloin EU:n tai EMU:n jäsenenä, milloin länsimaisena sivistysvaltiona, milloin rikkaana länsimaana – toimia jollain tietyllä tavalla. Tämä koskee myös sisäpoliittisia kysymyksiä. Kun ankaran poliittisen väännön jälkeen – jossa on usein mukana AY-järjestöjä, elinkeinoelämän edustajia ja jopa suuryrityksiä – saadaan aikaan ns. risupaketti, Lex Nokia tai jätevesilaki, se esitetään ainoana keinona saavuttaa ne välttämättömät reunaehdot joihin on tyydyttävä (jos emme säädä Lex Nokiaa, Suomi “menettää kilpailukykynsä” – ja lakia ei ole toistaiseksi edes käytetty). Pakkoruotsi ei ole ollut poliittinen kysymys, koska Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Vaikka puolueiden sisällä on aina ollut asiasta erimielisyyttä, ne ovat olleet tästä asiasta täydellisessä yhteisymmärryksessä. Tätä on toki ennenkin valiteltu – Jukka Relander on eräs Vihreä joka on pitänyt esillä vaihtoehdottomuuden ilmapiiriä – mutta puhe on jäänyt vaaleihin, kuten Relanderkin.
Sivumennen sanoen: paljolti kyse on kommunikaatio-ongelmasta, sekä demokratian inherenteistä ongelmista. Näistä asioista käydään ahkeraa vääntöä nimenomaan poliittisista lähtökohdista ja myös kansanedustajien toimesta – ihmiset eivät vaan pidä julkisuuskuvasta jossa kaikkitietävä hallitus löytää “vääjäämättömät” ratkaisut.
Mutta pidän tätä keskeisenä pointtina. Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole johtanut katastrofiin edes Jussi Halla-ahon mielestä, mutta se on katastrofaalista “vanhoille puolueille” että annetaan ymmärtää että humanitäärinen maahanmuutto ei ole poliittinen kysymys jota olisi sopivaa antaa rasistisen kansan käsiin. Matti Vanhasen sanoin: “Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä” – kuulostaa yksinkertaisesti pahalta kun pääministeri ilmoittaa mitä kansa saa tehdä tai kuvitella. Keskusta ja Vihreät ovat maksaneet kalleimmin siitä vaikutelmasta, että heidän moraalinen (lähinnä Vihreät) ja asiantuntemuksellinen (lähinnä Keskusta) paremmuutensa olisivat niin ratkaisevia että päätöksillä ei ylipäätään ole vaihtoehtoja. En tiedä miksi Kokoomus on pystynyt välttämään tämän ansan edellisiä paremmin. Ehkä koska Kokoomuslaisia on koulutettu esiintymään empaattisesti ja positiivisesti.
Vaalien keskeinen tapahtuma on nähdäkseni se, että ihmiset – mielestäni ymmärrettävästi – kapinoivat sitä ajatusta vastaan että poliitikot johtavat heitä. Perussuomalaisten äänestäminen on yritys protestoida tätä vastaan, mutta siitä ei tule todennäköisesti olemaan tässä asiassa mitään hyötyä. Jos ei suurta haittaakaan; millaisen konservatismin aallon voi vakavasti odottaa pyyhkäisevän Suomen yli? Homoavioliittoa ja -adoptiota ei tule, mutta niitä ei ollut ennenkään. Perheenyhdistämismenettelyyn tulee ehkä sukulaisuustutkimus ja korkeammat toimeentulovaatimukset, mutta olisi voinut olla tulossa joidenkin Kokoomuslaisten puheista päätellen muutenkin, eikä ole mikään kovin kovan tason ihmisoikeusloukkaus. Monen mielestä Suomi “tuntuu” nyt ahdasmieliseltä, sietämättömältä ja häpeälliseltä, mutta se menee ohi. Asiat eivät tule paljoa muuttumaan.
Itse näen vaalituloksessa toivon siemenen: jos ihmiset kapinoivat poliitikkojohdon pelkojaan vastaan äänestämällä uusia poliitikkoja, ehkä he voivat jonain päivänä kapinoida sitä vastaan tavoittelemalla vapautta ja poliitikkojen vallankäyttöä vaativien kysymysten minimointia.
