Lapsuudessani enemmän tai vähemmän kaikki pojat pelasivat tietokonepelejä, lukivat sarjakuvia ja keskustelivat erilaisista mielikuvitusmaailmoista. Suurin osa pojista alkaa aikuistuessaan väheksyä ja ehkä häpeillä tällaista taustaa – toiset haluavat edetä sen kontekstissa yhä pidemmälle. Se laajenee usein fantasiaromaanien kautta kirjallisuuteen yleensä, peleistä tietokoneiluun, ehkä elektroniikan kanssa askartelemiseen, matematiikkaan, fysiikkaan jne.
Jos aikuistunut nörtti kertoo ei-nörtille katsovansa Buffya, tämä kysyy kuka sarjan naisnäyttelijöistä näyttää niin hyvältä että sarjaa kannattaa katsoa (true story).
Nörtit jakavat kulttuuripiirin lisäksi tietynlaisen eetoksen, jonka tunnistaessaan tietää olevansa jossain mielessä omiensa keskuudessa. Nörtit arvioidaan (tai on joskus arvioitu) niin monen ihmisen taholta häviäjiksi ja epäviileiksi että heitä ei kiinnosta tehdä sellaisia arvioita toisista.
Teen seuraavaksi pienen testin siitä millaisia kulttuuriyksityiskohtia omasta lapsuudestani jaan tämän blogin lukijoiden kanssa. Seuraa musiikkinäytteitä viidestä pelistä – kokeile tunnistaa! Voi käydä kommaa!
1 (alkumusiikki)
1 (valikkomusiikki)
2
3
4
5
Viimeinen on eniten oldskool; sen waveform näyttää tältä:
[Tämä kirjoitus sijaitsi ennen toisaalta – kommentit jäivät matkan varrelle. Muistaakseni melkein kaikki arvattiin oikein.]
