Olin kohtalaisen yllättynyt ettei Jehki Härkönen, vanha veikko, päässyt Helsingin kaupunginvaltuustoon – ei edes kovin lähelle vaikka kampanjoi tosissaan. Jehki on kuitenkin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteeri, ja Vihreät tunnetusti pärjäävät nuorison keskuudessa hyvin.
Nimimerkki Tiedemies joka äänestää itse Vihreitä kirjoitti puolueesta yleensä:
Ilmeisesti myös mainstream-vihreissä on jo herätty siihen, mitä olen itse pitänyt vihreiden toiseksi pahimpana ongelmana, eli siihen, että vihreässä diskurssissa mieheys, valkoihoisuus ja heterous ovat vammoja, joiden vuoksi pitää hävetä ja joiden vuoksi joutuu väistämättä marginaaliin.
Ei ihan reilusti sanottu, mutta mielestäni tässä on ainakin osa totuudesta. Sanotaan näin: kun näitä piirteitä tuodaan eksplisiittisesti esille, niiden sisältö on lähes väistämättä negatiivinen tai anteeksipyytelevä.
Helsingistä valittujen Vihreiden miesten (5 kpl) keski-ikä on 43,6 vuotta, naisten (16 kpl) 35,1 vuotta. Vihreät miehet eivät yleensäkään menesty, mutta ne jotka menestyvät ovat rakentaneet poliittista uraansa ja argumentointiaan pitkään. Ääniharava Osmo Soininvaara kampanjoi pääasiassa sillä että hänet tiedetään älykkääksi ja yhteiskuntaa syvällisesti tuntevaksi henkilöksi sekä kirjoittamalla blogiinsa säännöllisesti ja tosissaan – toisin sanoen kampanjoi pelkällä asialla. Vihreillä on myös suuri joukko (ehkä enemmistö) identiteettiäänestäjiä jotka äänestävät Vihreitä koska samaistuvat heihin ja johonkin epämääräiseen arvokokoelmaan jonka heitä arvellaan edustavan. Kilpailun näistä äänistä voittaa se jolla on tähän tarkoitukseen sopivin imago.
(Sivumennen sanoen: toisessakin identiteettipuolueessa, Perussuomalaisissa, menestyi erityisen hyvin yksi “asiakampanjoija”: Jussi Halla-aho, jonka takana oli ainoastaan hänen blogikirjoittelunsa. Tästä ehkä lisää toiste.)
En tiedä miten paljon Jehki on kirjoittanut oman järjestönsä tiedotuskanavissa tai Vihreässä Langassa, mutta (kaikille äänestäjille suunnattu) blogaaminen, mielipidekirjoittelu ja muu julkinen kommentointi on ollut liian vähäistä pelkästään sillä menestymistä varten. Jos luovuttaa tässä, on pyrittävä pärjäämään imagolla. Sen osalta Jehki on profiloitunut anarkisti- ja talonvaltaushengellä, mutta näyttää siltä että tämän identiteetin jakaa Vihreiden äänestäjistä vain pieni osa. Myös isyyttä on tuotu esille, mutta luulen että tämä on heteromieheyden kautta vain haitaksi identiteettimarkkinoilla.
Kyvykkäänä tyyppinä Jehki saa puoluepiiristään töitä, mutta ääniä heikommin. En tiedä onko hänellä muuta tapaa edetä kuin ikääntyä ja nimeytyä kunnes kelpaa asiantuntija-vihermieheksi. Soininvaaraksi ei voi ryhtyä tuosta vain, koska tuosta vain ei saa sivun verran kirjoitustilaa Suomen Kuvalehdestä.
Oman järjestön tiedotuskanavissa Jehkiä on nostettu esiin ihan hirmuisesti, ja pistetty puhumaan järjestön puolesta useissa yhteyksissä ja hyvällä menetyksellä. Minullekin laiha äänisaalis on mysteeri. Puhtaasti anekdoottitasolla tiedän kyllä ihmisiä, joita häiritsi se “kahden lapsen isä” -jutun esiinnostaminen.
Bess
Kiitoksia analyysistä.
Samoja asioita pohdimme itsekin kampanjaryhmän kanssa. Tosin kampanjassa oli myös joitain selkeitä taktisia virheitä. Havaintoa imago-ongelmasta tukee kuitenkin se, että tämäkin äänisaalis oli Helsingissä Vihreiden miesten yhdeksänneksi paras.
Jehki