One has to assume that for every Hollywood sexual harassment case, there’s a hundred cases where the inappropriate advances led to quid pro quo sex. In that environment quite a lot of men turn into predators.
Maybe there’s something to having norms about sexuality after all?
1: jäätävää paskaa
2: kiusaannuttavaa paskaa
3: peruspaskaa
4: tiukkaa shittiä
5: todella hyvää shittiä
Krediitti Constantin Kašhei Lapineau’lle
For some reason I enjoy browsing childfree forums where people discuss how great it is to not have children. They often use amusing words for children, like “crotchfruit”. My favourite is “fucktrophy”. As in, “Here are my badminton trophies from when I used to play.. And here are my fucktrophies, Rufus and Doofus.” It sounds sort of endearing to me.
I was looking into papers on the relative significance of words used in texts, and ran into an interesting-looking one about automatically generating abstracts for technical papers, only to find it’s from 1958!
(In case you’re wondering, this 60-year old task remains mostly unsolved.)
Arvi 4 v. näyttää mielialakalenterista (jossa on erilaisia piirrettyjä naamoja) millä tuulella on.
“Postal. That means you want to kill everybody.”
“No semmonen mä oon aina!”
Tänään selvitettyä: e-thesiksessä julkaistujen valtiotieteiden suomenkielisten gradujen yliedustetuin sana suhteessa sanomalehtitekstiin on “toimijuus”. Seuraavina ovat “tutkimuskysymys”, “diskurssi”, “narrativiinen” ja “sisältöanalyysi”. Yliedustetuin henkilönimi on “Kristeva”.
Korostettakoon että tämä ei tarkoita sitä että Kristeva olisi kovin yleinen sana, vaan että sanomalehtitekstissä se on paljon harvinaisempi.
(En erityisesti keskity valtiotieteisiin, tämä oli vain ensimmäinen graduaineistoista joista satuin tämän selvittämään.)
Ylioppilaslehdessä oli mielenkiintoinen juttu jossa älyllisestä alemmuudentunnosta kärsivä toimittaja käy Jörn Donnerin ja Matti Apusen opissa selvittämässä sivistyksen todellista luonnetta. Hän haluaa tietää sen mitä sivistykseen kuuluu. Mutta ei fakkiintuneesti, konemaisesti, vaan löytää oikean tavan ajatella asioista. Ja välttää pintapuolisen sivistyksen houkutukset (“Suomessa älykön statuksen saa, jos kirjoittaa rap-lyriikkaan taiteilijoiden nimiä tai osaa naamioida rasistisen agendansa akateemiseen ilmaisuun. Suurimmat yleisöt saa puolelleen, kun ymmärtää asioita tahallaan väärin tai ei lainkaan ja kärjistää kaiken katosta läpi”).
Sympatiseeraan tätä ahdistusta, vaikken itse siitä kärsikään. Kirjoittaja vertaa omaa “tavallista” taustaansa tuntemiensa sivistyskotien vesojen lapsuuteen. Hän on pyrkinyt ottamaan kiinni takamatkaa perehtymällä kulttuuriin, mutta on epävarma siitä, ymmärtääkö sitä syvällisesti vai teeskenteleekö vain. Minullakin oli oma teennäisyyden vaiheeni jolloin tarrasin kiinni korkeaa sivistystä edustaviin asioihin riippumatta siitä sainko niistä oikeasti mitään irti.
Tosiasia on, että ihmiset vihaavat (TODELLA vihaavat!) ajattelemista, ja oikeastaan hyvästä syystä. Ajatteleminen on raskasta eikä yleensä johda haluttuun lopputulokseen (tähän viittaa osin Jörn Donner artikkelissa sanoessaan kirjoittamisesta “Taiteellisessa maailmassa on henkilöitä, jotka haluavat mystifioida taiteen tekemisen. Kun minulta kysytään kirjoittamisesta, vastaan hieman ivallisesti, että on kyse perslihaksista. Että on halua ja sisua istua kauniina kesäpäivänä sisällä pimeydessä kirjoittamassa”). Suurin osa ei jaksa edes kuunnella.
Jos haluaa olla keskimäärin lähellä totuutta, on parasta uskoa kaikessa arvovaltaisimpien instituutioiden valitsemia asiantuntijoita. Jos ajattelee itse, on paljon todennäköisempää harhautua kauemmaksi totuudesta kuin lähemmäksi sitä.
Jos taas haluaa näyttäytyä älykkäänä ja sivistyneenä, on tärkeämpää olla luova kuin ajatella. Tarkoitan luovuudella tässä lähinnä taitoa yhdistellä tietämiään ajatuksia uusilla tavoilla ja uusissa konteksteissa. Älyllisen luovuuden omin kenttä on keskustelu ja lyhyet kirjoitukset. Tässä on merkitystä toki lukeneisuudella ja sivistyksellä, mutta määrän ei tarvitse olla kovin suuri. Älyllisesti luova ihminen luo puoliväkisin yhteyksiä uudesta asiasta lähes kaikkeen mitä jo tietää, joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Jos jotain ei onnistu sovittamaan sivistyksensä muodostamaan maailmankuvaan, sen helposti unohtaa.
Älyllinen luovuus näyttää hyvältä, koska siinä yhdistyvät valmiit, arvostetut ajatukset ja uutuus. Tuttuus ja uutuus yhdessä. Asioiden ajatteleminen itse omista lähtökohdista näyttää yleensä kömpelöltä, koska vertailukohtana ovat luultavasti paremmat ja paremmin hiotut, tunnetut ajatukset. Alkuperäinen, omintakeinen ajattelu joka ei katoa ajattelijansa mukana vaan voittaa ihmisiä puolelleen on itse asiassa jo nerouden merkki.
Lisäksi hyväksyttyjen ajatusten ajatteleminen on eettisesti turvallisempaa. Sivistysmaailmassa henkilökohtainen etiikka, elämän teot, ovat täysin anteeksiannettavissa. Puheet ja niiden herättämät epäilykset ovat paljon armottomamman huomion kohteena. Omintakeiset puheet ovat lähtökohtaisesti epäilyttäviä. Jos ne olisivat oikein, eivätkö ne jo olisi tunnetun, hyväksytyn puheen kentässä?
Syystä tai toisesta moni ihminen kuitenkin haluaa yrittää ajatella itse. Lopulta ajatuksesta toiseen hyppelehtiminen, vaikka sen tekisi samalla taitavuudella kuin viidakossa köynnöksestä toiseen liitävä apina, on syvästi epätyydyttävää. Kirjoituksen loppu, joka on toteutettu tekstinkäsittelyohjelman kuvakaappauksella tekstin sijasta, menee vähän tähän suuntaan, mutta on lopulta latistava:
Sivistyseliitin avokätisesti tarjoama hyväksyntä on haihduttanut osan alemmuuskompleksistani. Tiedostan kuitenkin tunteen valheellisuuden. Ei älyllinen kelpaamisen kokemukseni voi olla kiinni siitä, taputtaako joku setä [setä! -SH] henkisesti päätäni. Se olisi suurin piirtein yhtä kestävä tapa toimia kuin postata joka päivä selfie nettiin ja kysyä tuntemattomilta ihmisiltä, kelpaako.
[…]
Mutta niin kauan kuin henkisiä ominaisuuksia ei voi haalia yhtä helposti kuin materiaalisia, on tyydyttävä tylsään, systemaattiseen ponnisteluun. Selailen divarista ostamaani pölyistä Pentti Saarikoskea. Pentti ryyppää ulkomailla ja haluaa panna jotain naista. Olen lukenut joitakin kymmeniä tällaisia kirjoja, ja tässä vaiheessa alkaa olla hieman vaikea sanoa, miten ne tai romaanit ylipäätään auttavat minua eteenpäin elämässä. Luen, mutta ymmärränkö lukemaani? En minä tiedä. Ymmärränkö ylipäätään mitään? Tuskin.
Tässä selvästi herää kritiikki ulkopuolelta annettuja ajatuksia kohtaan, mutta reaktiivisesti ja erittäin sovinnaisesti oman aikamme silmin: nuo sedät, ja Pentti Saarikoski joka haluaa panna jotain naista. Kaikki tämä on välttämätön osa ajattelevaksi aikuiseksi kasvamista, ja hienosti kuvattu.
There should be approximately 1-5 sovereign governments (one extreme, EU-ism / UN-ism / globalism)
There should be approximately 200 sovereign governments (the moderate position, status quo)
There should be approximately 500 sovereign governments (other extreme, nationalist separatism, localism)
This also closely maps to the pro-diversity and anti-diversity -sides (almost by definition, though not quite tautologically, small states can still be diverse).
It seems wildly inefficient for all higher education to begin at the same age. Serious education in mathematics should ideally start way before 18, whereas almost everyone is too young to start studying philosophy at 18.
Perhaps the whole idea of everyone learning a bit of everything until they leave school is wrong, and it should be more concentrated by topic. Languages and mathematics earlier, natural sciences later, composition and history later, psychology even later, philosophy should perhaps not even be a school subject.
It is well known that mathematically oriented kids are capable of learning the entire math curriculum in a few months at the right age, given the chance, and that language learning in a school setting is extremely slow compared to an immersion setting. Taking advantage of that is unusual. The norm is to waste years in drudgery, developing an aversion to learning.
Probably the current push for interdisciplinary projects for young children is just a mistake. As is “phenomenon-based learning”, where 10-year -olds learn about climate change at an extremely superficial level. Any activity that children end up just faking through is not only pointless but potentially damaging.
On the flipside, it’s another huge waste that adults are too busy to go on learning. For many, by the time they’ve developed the intellectual maturity to really understand topics in social sciences or philosophy, they’ve closed that door. They may even wrongly think they do understand those topics and have opinions about them on the basis of whatever they heard when they were 15-25.
To my leftist friends – if you have ever wondered, as I once did, what could possibly be the justification for return to capital, real interest rates – in short, capitalism – I think this essay from 1849 by Frédéric Bastiat is quite a good common-sense answer. The old-fashioned HTML formatting is a bit hard to read, so I recommend a readability extension like Mercury Reader if you’re going to read the whole thing.
By the law of large numbers…
Without loss of generality…
By symmetry…
By analogy with…
It can be seen that…
By extension…
Proportionally…
Relatively…
Functionally…
Practically…
Can be expected to…
(I use all of these a lot…)
In a small group where your opinions about something have enough weight to change things, if you profess your true opinions, the balance of the group will probably not agree with you exactly. So perhaps you should profess slightly more extreme opinions to counteract that. That may not be enough, especially if everyone else has the same idea. Why not go ahead and go as extreme as you can, just to move the balance even a little bit? If you do that, either you will not be taken seriously or everyone in the group is already completely extreme.
Where is the equilibrium? And how come groups get along anyway?
Olen nähnyt pelottavia unia, onnellisia unia, kiihottavia unia, hämmentäviä unia… mutta en ole tainnut koskaan nähdä hauskaa unta joka olisi oikeasti naurattanut. Onko tämä jotain sukua sille että itseään ei voi kutittaa?
It is somewhat shocking to contemplate that the next generation will entirely consist of the children of people who have children. Just as if the childless had been wiped out by a quiet genocide.
Mielenkiintoinen perehdytys fylogenetiikan (lajien luokittelu) rekonstruoimiseen DNA:sta. Mukana viite uuteen artikkeliin: “A classic problem in population genetics is the characterization of discrete population structure in the presence of continuous patterns of genetic differentiation. Especially when sampling is discontinuous, the use of clustering or assignment methods may incorrectly ascribe differentiation due to continuous processes (e.g., geographic isolation by distance) to discrete processes, such as geographic, ecological, or reproductive barriers between populations. This reflects a shortcoming of current methods for inferring and visualizing population structure when applied to genetic data deriving from geographically distributed populations. Here, we present a statistical framework for the simultaneous inference of continuous and discrete patterns of population structure.”
rss2 feedI have a VISION! It’s a RANCID double-FISHWICH on an ENRICHED BUN!!
